English summary: Mineralogist Aarne Laitakari (1890–1975) was the longest-serving director of the Geological Survey of Finland. Already as a child he was an avid rock collector. In 1914 he was a young geology student hired by the Survey to take part in the bedrock mapping of the Vaasa map sheet, led by Hugo Berghell. Laitakari worked in Evijärvi, Vimpeli, Alajärvi and Lappajärvi. In the course of his mapping, he made the first systematic study of the distribution of the Lappajärvi impact melt rock (later to be named kärnäite) boulders. He found them on the southern and southeastern shores of the lake, distributed by the latest glaciation. He also discovered new kärnäite outcrops in Kärnänsaari. However, his mapping results were not published until a decade later. In addition to kärnäite, he discovered the peculiar ”lumpy granite” in Vimpeli, as described in the previous episode of the Lappajärvi research history.
Sincerely, Teemu
Aarne Laitakarin elämänvaiheet
Helsingin maalaiskunnassa syntynyt, mutta Turussa kasvanut Aarne Vihtori Laitakari (1890–1975; vuoteen 1906 Nybergh) lienee yksi Suomen kallioperän tutkimuksen kehitykseen eniten vaikuttaneista geologeista. Ahkeran kivien keräämisen hän aloitti jo lapsena Kakolan vankilan louhoksessa.[1] Hieman erikoisemman keräily-ympäristön selityksenä on, että hänen isänsä, oululaistaustainen hovineuvos Vihtori Nybergh (1857–1938) toimi Kakolan johtajana.[2]
Vahvasti suomalaisuusaatetta tukenut Laitakari kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1911 ja lähti opiskelemaan geologiaa ja mineralogiaa Helsingin yliopistoon. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1916, maisteriksi 1919 ja tohtoriksi 1922. Suomen geologian tutkimus oli tuolloin lähinnä mineralogiaa, ja myös Laitakari oli eritoten mineralogi. Hänen väitöskirjansa käsitteli Paraisten kalkkikivilouhoksen mineralogiaa.[3]
Laitakarin työuralla kaksi tehtävää nousee ylitse muiden. Teknillisen korkeakoulun (eli nykyisen Aalto-yliopiston) mineralogian ja geologian laitoksen lehtorina ja esimiehenä Laitakari toimi vuosina 1922–1936. Tuona aikana hän kehitti laitosta ja sen opetusta erittäin merkittävästi.[4] Lähes vastaava urakka hänellä oli vuosina 1935–1960, jolloin hän toimi GTK:n johtajana. Laitakarin pitkällä johtajakaudella käynnistyivät esimerkiksi GTK:n toiminnassa aivan keskeiset mittakaavassa 1 : 100 000 toteutetut systemaattiset maa- ja kallioperäkartoitukset, samoin kuin aerogeofysikaaliset mittaukset.[5]
Laitakari oli paitsi mineralogi, geologi ja johtaja, myös kansanvalistaja, luonnonsuojelija, numismaatikko, lahjoittaja ja humanitaarinen hyväntekijä. Esimerkiksi Turun yliopiston kivimuseolle Laitakari lahjoitti viisi tonnia kivi- ja mineraalinäytteitään. Lisäksi GTK:n, Teknillisen korkeakoulun ja Oulun yliopistojen kivikokoelmat saivat Laitakarilta merkittäviä lahjoituksia. Suomen suurimpiin kuuluneen mitalikokoelmansa raittius- ja maanpuolustusmies Laitakari lahjoitti Keski-Suomen museolle.[6]
Virallisesti eläköidyttyään Laitakari käytti aikaansa muun muassa Suomen geologisen tutkimuksen varhaisimpaan historiaan perehtymiseen. Hänen kuolemaansa johtanut liikenneonnettomuuskin tapahtui Laitakarin ollessa matkalla neuvottelemaan keskeneräisten töidensä julkaisusta.[7] Aarne Laitakarin perintö jäi kuitenkin siinäkin mielessä elämään, että hänen ja vaimonsa Anna-Liisan (o.s. Collan) lapsista FT Ilkka Tiera Ylermi Laitakari (1929–1996) oli merkittävä, erityisesti tuliperäisiin kiviin keskittynyt geologi.[8]
Laitakari Lappajärvellä
Aarne Laitakarin vaikutus Lappajärven tutkimushistoriaan kulminoituu vuoteen 1914. Silloinen geologin opiskelija Laitakari toimi GTK:n kesäapulaisena. Hän oli mukana Vaasan karttalehden 1 : 400 000 -mittakaavaisessa kallioperägeologisessa kartoituksessa, jota tuossa vaiheessa johti valtiongeologi Hugo Berghell.
Kesällä 1914 Laitakari oli ensimmäinen, joka systemaattisesti kartoitti kärnäiittilohkareiden leviämistä. Viimeisimmän mannerjäätikön eteläkaakkoisen virtaussuunnan mukaisesti hän löysi niitä runsaasti Lappajärven etelä- ja kaakkoisrannoilta. Lisäksi hän teki joitakin lohkarelöytöjä suunnilleen Isoniemen ja Vähävuoren väliseltä alueelta. Näiden kartoitustulosten julkaiseminen kesti kuitenkin kymmenen vuotta.[9] Laitakarin kesätöitä tarkempia kärnäiitin lohkaretutkimuksia saatiin odotella yli kolme vuosikymmentä.
Kuva / Photo: GTK, d1721_14.
[a] Sauramo 1924, s. 24.; [b] Mäkinen 1916, s. 2.; [c] Virkkala 1986, s. 46.
Lohkareiden ohella Laitakari luonnollisesti kartoitti myös kärnäiittipaljastumia. Niitä hän löysi Kärnänsaaren pohjoisosista hieman aiempia tutkijoita enemmän. Ainakin Kannanlahdesta länteen ja Mustikkamaanlahdesta etelään sijaitseva paljastuma oli tiettävästi aiemmille tutkijoille tuntematon.[10] Myös Lappajärven pienemmät saaret kuuluivat Laitakarin tutkimusalueeseen.
Kärnäiittilohkareiden ja -paljastumien ohella Aarne Laitakarin toinen erityisen kiinnostava löytö Lappajärven seuduilla oli Vimpelin ja Alajärven rajamailla esiintyvä ”myhkygraniitti”. Tämä kiehtoi varsinkin Hugo Berghelliä, kuten aiemmin on kerrottu.
Nuoren Laitakarin löydöt eivät ilmestyneet hänen omissa nimissään, vaan kuten vielä nykypäivänäkin luonnollista on, ne julkaistiin muiden tutkijoiden koostamissa laajempia kokonaisuuksia käsitelleissä artikkeleissa ja kartoissa. Laitakari itse kirjoitti Lappajärvestä vasta vuonna 1942 julkaisemassaan Vaasan kallioperäkartan karttalehtiselostuksessa (josta myöhemmin lisää).
English: Aarne Laitakari panning in Säkylä, southwestern Finland in July 1929.
Kuva / Photo: Aarne Laitakari, GTK, Vanhat kuvat nro 5417.
[1] Pohls 2005.
[2] Pohls 2005; Geni.com (https://www.geni.com/people/Vihtori-Nybergh/6000000003824827615#/tab/overview), viitattu 16.5.2020.
[3] Mm. Hytönen 1986, s. 82.
[4] Pohls 2005: ”… hän loi alan opetukselle perustan, rakensi laitoksen tyhjästä ja hankki sille mineraali- ja kivikokoelman.”
[5] Mm. Virkkala 1986, s. 43–57. Näistä GTK:n syömähampaista on tietenkin sittemmin 2000-luvulla luovuttu.
[6] Hytönen 1986, s. 86; Pohls 2005.
[7] Pohls 2005.
[8] Mm. Vehkakoski 1996 (https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003521966.html), viitattu 16.5.2020.
[9] Mm. Sauramo 1924, s. 24.
[10] Paljastuman tarkan paikan hahmottaminen Sauramon (1924, s. 24) tai Lehtisen (1976, s. 12) kartoista on melkoisen mahdotonta. Itse en ole tätä paljastumaa koskaan onnistunut maastosta paikallistamaan. Hyvin paikallisia kärnäiittilohkareikkoja alueella kyllä esiintyy vielä nykyisinkin.
Muokkaus 22.5.2020: Ykköskuvan kuvatekstistä poistettu ylimääräinen t. Kiitämme tarkkanäköistä lukijaa.
Sarjan edelliset osat:
Lappajärven tutkimushistoria 1: Fellman, kalkkikivi ja järvimalmi
Lappajärven tutkimushistoria 2: Monitaituri H. J. Holmbergin porfyyri
Lappajärven tutkimushistoria 3: Lappajärven tutkimushistoria 3: Unohdettu Hammarström
Lappajärven tutkimushistoria 4: Odenwall, Berghell ja uusi alku
Lappajärven tutkimushistorian selvitystyötä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto ja Oskar Öflunds Stiftelse rs.
Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 6: Mäkisen kallioperäkartta ja kärnäiittianalyysi | Suomen Kraatterit