Lappajärven tutkimushistoria 4: Odenwall, Berghell ja uusi alku

English summary: Evald Odenwall (1873–1965) was a versatile scientist who lived near the southern shore of Lappajärvi. In 1913 he met Dr. Hugo Berghell (1864–1922) from the Geological Survey of Finland (then the Geological Commission) who had been studying the granitoids of the area, and was also involved in the regional bedrock mapping. Odenwall mentioned the peculiar dark rocks he had seen in the till deposits around his villa, and also showed him the bathymetric chart that he had started to compile. Berghell became higly interested and went on to rediscover the kärnäite (impact melt rock) outcrops on the islands of Vartiasaari and Kärnänsaari. He correctly interpreted kärnäite to be the youngest rock type in Finland. The crescent-shaped depressions apparent in Odenwall’s bathymetric chart were to Berghell a further indication of violent volcanic activity in the geologically fairly recent past.

Berghell was also interested in a curious “lumpy granite” that Aarne Laitakari (1890–1975) had discovered just outside the eastern rim in Vimpeli. It has nothing to do with the impact structure, but it was the main topic of Berghell’s paper in 1921, in which he briefly discussed kärnäite as well. In 1919 the “lumpy granite” outcrop was also visited by Dr. J. J. Sederholm (1863–1934), the long-term director of the Geological Survey known even today for his pioneering work on migmatites. But neither Berghell, Sederholm nor Laitakari could quite figure out what that beautiful “lumpy granite” actually was, and nobody has studied it since.

Odenwall didn’t publish his bathymetric chart until 1934. His meeting with Berghell, however, gave a major boost to Lappajärvi studies and, therefore, Odenwall remains as one of the key figures in the early studies of Lappajärvi.

Sincerely, Teemu

Odenwallin syvyyskartta ja muut tutkimukset

Lappajärvellä syntynyt ja järven etelärannalla asunut Evald Odenwall (Karl Evald Hamilkar Odenwall, 1873–1965) oli Lappajärven maineikkaan ja värikkään nimismiehen Carl Ossian Fredriksson Odenvallin (1848–1926) ja Juliana (tai Julia) Edla Odenwallin (o.s. Ticklén) kahdeksasta lapsesta toiseksi vanhin.[1] Koulutukseltaan hän oli filosofian maisteri, ja ainakin hänen julkaistun työnsä perusteella hänellä oli laaja luonnontieteellinen sivistys. Vuonna 1905 hän meni naimisiin helsinkiläisssyntyisen Wera Rosina Heimbergerin kanssa. Perheeseen syntyi kaksi lasta.

Odenwall oli  hyvin monipuolinen ja poikkeuksellisen pitkäjänteinen Lappajärven tuntija. Hänen tutkimustensa arvoa lisää, että hän toimi tieteellisten tutkimuslaitosten ulkopuolella, perehtyen Lappajärveen pelkästään omasta kiinnostuksestaan.

Jo vuonna 1901 Odenwall julkaisi yhdessä sittemmin merkittäväksi kalatutkijaksi edenneen Toivo Henrik Järven (1877–1960)[2] kanssa tutkimuksen Suomen harvinaisista hämähäkeistä.[3] Odenwall keräsi hämähäkkejä vuosina 1897–1899 paitsi Lappajärvellä, myös mm. Helsingissä, Kemiön saarella, Karjalan kannaksella ja Valamon saarella. Odenwallin keräystyötä oli tukenut Societas pro Fauna et Flora Fennica. Odenwallin ja Järven julkaistu tutkimus oli käytännössä vain luettelo eri lajien löytöpaikoista.

1920- ja 30-luvuilla Odenwall julkaisi lyhyitä raportteja kaloista[4] ja teki myös lintuhavaintoja.[5] Kalatutkimuksen saralla Odenwallin päätyö oli vuonna 1927 julkaistu yli kahdenkymmenen vuoden lähes päivittäiseen kalastukseen perustunut tutkimus Lappajärven kalalajistosta.[6] Tuon artikkelin alkupuolella Odenwall antoi monipuolisesti tietoja alueen luonnonmaantieteestä, mukaan lukien maa- ja kallioperägeologian sekä pinnanmuodot. Kallioperän osalta Odenwallin artikkeli sisälsi myös lyhyen kuvauksen kärnäiitistä, joka – kuten jatkossa käy ilmi – jo tässä vaiheessa tulkittiin vulkaaniseksi kivilajiksi. Hän myös hieman moitiskeli Hammarströmin syvyyskartan epätarkkuutta.

Lappajärven kraatterin näkökulmasta Odenwallin tieteellinen päätyö oli kuitenkin vuonna 1934 Hydrografisen toimiston tiedonantoja -sarjassa julkaistu syvyyskartta ja artikkeli ”Lake Lappajärvi – Bathymetric chart, notes on thermal conditions & c.”[7] Artikkelissa hän mm. esitteli järviveden lämpötilamittauksia vuosilta 1910–1926, jäätietoja vuosilta 1911–1931, sademäärää, virtaamaa ja järviveden kemiaa. Vuoden 1927 artikkelissaan Odenwall oli esittänyt näistä teemoista lyhyet yhteenvedot, mutta varsinaiset mittaustulokset hän julkaisi vasta nyt. Tässä yhteydessä hän käsitteli lyhyesti myös Lappajärven järvimalmiesiintymiä.

Artikkelinsa johdannossa Odenwall esitti ajantasaisen yhteenvedon ajatuksista koskien järven vulkaanista syntyä. Tämä oli hänen mukaansa jo itsessään riittävä peruste tutkia tarkemmin järven pohjan muotoja. Se oli tietenkin totta, mutta myös jonkinasteista jälkiviisautta, sillä Odenwall oli aloittanut työnsä Lappajärven syvyyskartan parissa jo paljon ennen kuin teoriat sen poikkeuksellista synnystä olivat muodostuneet.

Odenwallin vuoden 1934 julkaisun tärkein anti oli noin 50×28 cm:n kokoinen, alkujaan mittakaavassa 1 : 20 000 piirretty mutta mittakaavassa 1 : 50 000 julkaistu Lappajärven syvyyskartta. Se perustui lähes 7500:aan systemaattiseen luotauspisteeseen sekä lukuisiin satunnaispisteisiin. Nämä Odenwall mittasi noin 20 vuoden aikana yhdessä uskollisen soutajansa ja ystävänsä, Matti Isoniemi seniorin kanssa. Järven koillisosassa Hydrografinen toimisto teki lisäksi 2000 luotausta. Kaikkiaan ero Hammarströmin pioneerityön vajaaseen 300:een mittaukseen oli valtava, vaikka keskeisimmät havainnot järven pohjan muodoista eivät muuttuneetkaan. Odenwallin syvyyskartta palveli mitä moninaisimmissa tarkoituksissa pitkälle 1980-luvulle saakka.

Berghellin kärnäiittitulkinnat

Toisin kuin hänen edeltäjällään Hammarströmillä, oli Odenwallilla ja hänen kartallaan merkittävä vaikutus kärnäiittiä ja Lappajärven geologiaa koskeneisiin tutkimuksiin. Tästä on kiittäminen sitä, että vuonna 1913 Odenwall tapasi alueella liikkuneen geologin.

Vaasalaissyntyinen tohtori Hugo Berghell (Hugo Karl Albert Berghell, 1864–1922)[8] oli maineikas js monipuolinen geologi. Hän toimi lyhyehköksi jääneen elämänsä aikana GTK:ssa (tuolloinen Geologinen komisioni) mm. valtiongeologina, ja oli kartoittanut hyvin laajalti niin maa- kuin kallioperääkin Karjalan kannakselta Turun saaristoon ja Lappiin. Hän oli myös kulkenut Lappajärven eteläpuolella tutkien alueen graniittisia kiviä ja pohtien niiden ikää.

Hugo Berghell (1864–1922). Kuva / Photo: GTK, Vanhat kuvat, d1720_01.

Vuonna 1913 Odenwall kiinnitti Berghellin huomion huvilansa ympäristön moreenissa esiintyneisiin kärnäiittilohkareisiin. Berghell luonnollisesti kiinnostui niistä ja löysi runsaasti lisää lohkareita järven eteläosasta Rämäkkösaaresta, sekä Kärnänsaaren itäpuolen pienistä saarista.

Berghell tavoitti myös kärnäiittipaljastumat Vartijasaaresta ja Kärnänsaaren pohjoisosasta.[9] Jälkimmäisen osalta hän oli luultavasti ensimmäinen sitä tutkinut geologi. Mitä ilmeisimmin Berghell tai Odenwall eivät vielä tuolloin olleet tietoisia siitä, että Hammarström oli löytänyt Vartijasaaren paljastuman ja kertonut Kärnänsaaren paljastumasta jo kaksikymmentä vuotta aiemmin. Holmbergin kuvauksesta Berghell tosin oli tietoinen.[10]

Yksityiskohtaisimman kuvauksen Berghellin löydöistä ja Odenwallin merkityksestä Berghellin tutkimusten alullepanijana antaa, ehkä hieman yllättäenkin, Martti Olavi Saksela (1898–1977; vuoteen 1930 Saxén) vuoden 1949 artikkelissaan[11] (josta myöhemmin lisää):

”Im Sommer 1913 wurde das Gestein von Berghell bei seinen Untersuchungsarbeiten im Gebiete des Kartenblattes Vaasa in gewissem Sinne aufs neue entdeckt. Auf die Spur des Kärnäits wurde Berghell von Mag. phil. E. Odenwall gebracht, der in der Umgebung seiner Villa am Südufer des Sees Lappajärvi oberflächlich verwitterte, graubraune Moränenblöcke des betreffenden Gesteins vorgefunden und ihnen Aufmerksamkeit zugewendet hatte. Kurz darauf fand Berghell Kärnäitblöcke in grossen Mengen an den Ufern der ung. 2 km nördlicher gelegenen Insel Rämäkkösaari und der östlich von Kärnäsaari gelegenen kleinen Inseln. Diese Ufersteine waren meistenteils nicht verwittert sondern oberflächlich glatt, sogar glänzend, und oft nahezu schwarz (Fig. 1).

Auf den letzteren Inseln bestanden die Ufersteine stellenweise beinahe ausschliesslich aus Kärnäit. Schon daraus konnte Berghell schliessen, dass das Muttergestein nicht weit entfernt gelegen war. Bald stellte er auch das Vorkommen von Kärnäit in anstehendem Fels an der Nordseite der Insel Kärnäsaari fest. Dieser tritt in niedrigen Strandfelsen geringerer Ausdehnung zutage. Auch auf der kleinen Insel Vartijasaari, nordnorddöstlich der Insel Kärnäsaari, fand Berghell ebenfalls das Gestein anstehend (siehe Fig. 2). Auf den Inseln der nördlichsten Bucht des Sees Lappajärvi wurde dagegen Kärnäit weder als lose Blöcke noch als festanstehendes Gestein angetroffen.” [12]

Kärnäiitin ohella Odenwall esitteli Berghellille tuolloin vielä työn alla ollutta Lappajärven syvyyskarttaansa. Berghellin oma kuvaus kärnäiittipaljastumien löytämisestä ja Odenwallin kartasta oli melko suppea:

”Vid år 1913 företaget besök på Kärnäsaari fann jag till min överraskning att denna porfyr utgjordes av en synbarligen ung, neovulkanisk bergart, tydligen representerande Finlands yngsta effusiva ytereruptiv.

Då jag delgav detta åt den för naturvetenskapliga spörsmål högt intresserade filosofiemagister Evald Odenwall förevisade denne för mig en djupkarta över Lappajärvi sjös bottenrelief, med vars utarbetande han redan då var, och allt fortfarande är sysselsatt. Av denna framgår mycket tydligt, hurusom synbarligen i samband med vulkanbergartens eruption stora dislokationer hava inträffat på botten av nämnda sjö, där sålunda er intensive vulkanisk verksamhet försiggåt i, geologiskt sett, sen tid.”[13]

Mielenkiintoinen ero Berghellin ja Sakselan kertomusten välillä on, että Berghell kertoo löytäneensä kärnäiitin omin päin, kun Saksela puolestaan mainitsee Odenwallin olleen se, joka toi kärnäiitin Berghellin tietoisuuteen. Varmuutta asiasta ei ole, mutta Sakselan tarina vaikuttaa uskottavammalta.

Berghell siis piti kärnäiittiä Suomen nuorimpana tuliperäisenä kivilajina. Lisäksi hänen mukaansa Odenwallin kartassa silmiinpistävät sirppimäiset syvänteet syntyivät tulivuorenpurkauksen yhteydessä. Iän suhteen hän oli täysin oikeassa: kärnäiitti ja muut Lappajärven törmäyssyntyiset kivet ovat Suomen nuorimmat kivilajit. Hänen päätelmänsä eivät kuitenkaan levinneet vielä erityisen laajalti, sillä hän julkaisi ne sivuhuomautuksena vasta vuonna 1921, vuosi ennen kuolemaansa.

Merkillinen myhkygraniitti

Berghell käsitteli kärnäiittiä ja tapaamistaan Odenwallin kanssa hyvin lyhyesti vuoden 1921 artikkelissaan.[14] Sen pääaihe oli ”klimpgranit” eli ”myhkygraniitti”.[15] Myhkygraniitti ei millään tavoin liity itse Lappajärven kraatteriin ja on alueen kallioperässäkin vain vähäinen erikoisuus. Se kuitenkin kiinnosti suuresti varhaisia Lappajärven tutkijoita ja muita maamme johtavia geologeja. Suotakoon sille siksi tässäkin yhteydessä lyhyt maininta.

Hugo Berghell loikoilemassa Kyrpävaaran (Rumavaaran) laella Pudasjärven Korentojärven varrella. Hugo Berghell having a nap in Pudasjärvi, northeastern Finland. Kuva / Photo: Jac. Kaustinen, 1904. GTK, Vanhat kuvat nro 1167.

Vimpelin Grötberget eli Puurokallio on nykyisillä kartoilla nimeltään Puskalankallio. Se on sikäli harvinainen ja kaunis paikka, että sieltä avautuu poikkeuksellinen näkymä kraatterin kohonneelle reunalle kraatterin ulkopuolelta nähtynä.[16]

Mäen laelta löysi vuonna 1914 alueellisen kallioperäkartoituksen yhteydessä Aarne Vihtori Laitakari (1890–1975, vuoteen 1906 saakka Nybergh; hänestä ja alueellisen kartoituksen tuloksista myöhemmin lisää) pienen paljastumaryhmän.[17] Näillä paljastumilla esiintyy kiveä, jossa tyypillisimmin noin 10–15 cm:n läpimittaiset ”vaaleat pitkänomaiset pallot ovat graniittia ja välimassana on tummaa sarvivälkekiveä. Tätä kiveä on erotukseksi oikeasta pallograniitista sanottu myhkygraniitiksi.”[18] Toisin kuin pallokivillä, sisäistä kehärakennetta ei myhkygraniitin palloilla ole. Paikoin myhkyjen pituusakselit ovat lähes yhdensuuntaisia ja suuntautuneet kiven raitaisuuden mukaisesti.

Aarne Laitakarin kuva Puskalankallion myhkygraniitista vuodelta 1914. Laitakari’s photo of ”lumpy granite” from 1914. Kuva / Photo: Laitakari 1942.

Hugo Berghellin kuva myhkygraniitista. Berghell’s photo of the ”lumpy granite”. Kuva / Photo: Laitakari 1942 (published also in Berghell 1921).

Vasemmalla Vimpelin Puskalankallion eli Puurokallion myhkygraniitti, oikealla Alajärven Hallakallion tiettävästi täysin tutkimaton myhkygraniitti. On the left, the ”lumpy granite” outcrop in Puskalankallio, Vimpeli, visited by Laitakari, Berghell and Sederholm. On the right, another occurrence of ”lumpy granite” in Hallakallio in Alajärvi. Kuva / Photo: T. Öhman.

Kesällä 1919 myhkygraniittiin kävi Berghellin kanssa tutustumassa itse J. J. Sederholm (Jakob Johannes Sederholm, 1863–1934). Tämä tunnetun sivistyssuvun vesa toimi GTK:n johtajana neljä vuosikymmentä[19] ja on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista geologeista. Esimerkiksi hänen luomansa metamorfisten seoskivien eli migmatiittien terminologia on yhä käytössä.

Berghelliä ja Sederholmia kiinnosti erityisesti myhkygraniitin ikä ja suhde muihin graniittisiin kiviin. Huolimatta ”perusteellisesta keskustelusta”[20] näiden Suomen johtavien geologien välillä, myhkygraniitin ”syntytapa on edelleen selvittämättä.[21] Toivottavasti joku vielä kiinnostuu ratkaisemaan tämän toista sataa vuotta vanhan mysteerin.[22]

J. J. Sederholm Pudasjärven Siikavaaralla vuonna 1904. Sederholm in Pudasjärvi, northeastern Finland in 1904. Kuva / Photo: J. J. Sederholm, 1904. GTK, Vanhat kuvat nro 1354.

Odenwallin merkitys

Evald Odenwall on kiistatta tärkeä hahmo Lappajärven tutkimuksen historiassa. Näin on vallankin jos uskomme Sakselan tarinaa siitä, että juuri Odenwall ohjasi Berghellin kärnäiitin jäljille. Alueellisen kallioperäkartoituksen yhteydessä Laitakari olisi kuitenkin varmasti kiinnittänyt huomionsa kärnäiittilohkareisiin, niin yleisiä ne alueella ovat. Siinä suhteessa tutkimus olisi edistynyt ilman Odenwalliakin käytännössä samassa aikataulussa.

Odenwallin syvyyskartta toi kuitenkin kärnäiitin lisäksi toisen todisteen, joka viittasi samaan, vulkaaniseen alkuperään. Kun sekä geologia että geomorfologia antoivat ymmärtää Lappajärvellä esiintyneen Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen nuorta tuliperäistä toimintaa, oli Lappajärven tulivuoren perusta luotu.


[1] Geneanet.org (http://gw.geneanet.org/rafaelo?lang=en&p=karl+evald+hamilkar&n=odenwall), viitattu 3.4.2020. Geni.com (https://www.geni.com/people/Juliana-Edla-Odenvall/5602291755360068741?through=6000000010059474697, https://www.geni.com/people/Carl-Ossian-Odenvall/5602294710210068448), viitattu 13.4.2020.

[2] Suomen kalakirjasto (https://www.suomenkalakirjasto.fi/toivo-henrik-jarvi-kalatutkija-vailla-vertaa/), viitattu 15.4.2020.

[3] Odenwall E. & Järvi T. H., 1901. Verzeichnis einiger für Finland neuer oder daselbst wenig beobachteter Araneen. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica XX( 4):1–12.

[4] Suomen kalakirjasto (https://www.suomenkalakirjasto.fi/kalakirjasto/haku.php?lang=fi&authorid=2604), viitattu 18.4.2020.

[5] Hortling I., 1928. Ornithologische Aufzeichnungen. Ornis Fennica 5(2):52–56,  (https://lintulehti.birdlife.fi:8443/pdf/artikkelit/1684/tiedosto/of_5_52-56_artikkelit_1684.pdf#view=FitH), viitattu 18.4.2020.

[6] Odenwall E., 1927. Fiskfaunan i Lappajärvi sjö. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 56(13):1–48.

[7] Odenwall E., 1934. Lake Lappajärvi – Bathymetric chart, notes on thermal conditions & c. Hydrografisen toimiston tiedonantoja VI. A.-B. F. Tilgman, Helsinki, 24 s.

[8] Geneanet.org (http://gw.geneanet.org/rafaelo?lang=en&p=hugo+karl+albert&n=berghell), viitattu 3.4.2020.

[9] Tarkka paikka ei ole tiedossa. Käytännössä kyse täytyy olla Vartijaniemen ympäristöstä. Nykyisin Vartijaniemen alueen kärnäittiipaljastumat ovat tiiviin mökkiasutuksen vuoksi käytännössä kävijöiden ulottumattomissa.

[10] Koska Berghell julkaisi artikkelinsa vasta vuonna 1921, on jokseenkin hankala päätellä, mistä Berghell oli tietoinen jo vuonna 1913.

[11] Saksela M., 1949. Das pyroklastische Gestein von Lappajärvi und seine Verbreitung als Geschiebe. Comptes Rendus de la Société Géologique de Finlande 22:19–30.

[12] Saksela 1949 s. 20. Hyvin vapaasti suomentaen:

”Kesällä 1913 ’Berghellin kivi’ löydettiin uudelleen Vaasan karttalehden kartoitustöiden yhteydessä. Berghellin johdatti kärnäiitin jäljille filosofian maisteri E. Odenwall. Hän oli kiinnittänyt huomionsa Lappajärven eteläosassa sijaitsevan huvilansa ympäristön moreenista löytämiinsä harmaanruskeisiin, pinnaltaan rapautuneisiin lohkareisiin. Hieman myöhemmin Berghell löysi suuria määriä kärnäiittilohkareita n. 2 km pohjoiseen sijaitsevan Rämäkkösaaren rannoilta, sekä pieniltä saarilta Kärnänsaaren itäpuolelta. Nämä rantakivet eivät olleet juurikaan rapautuneet vaan olivat enimmäkseen sileitä, jopa kiiltäviä, ja usein lähes mustia.

Viimeksi mainituilla saarilla rantakivet koostuivat lähes pelkästään kärnäiitistä. Berghell pystyi jo tästä päättelemään, ettei niiden emäkallio voinut olla kaukana. Pian hän löysikin kärnäiittipaljastuman Kärnänsaaren pohjoisosasta. Kärnäiitti esiintyy pienessä matalassa rantakalliossa. Myös Kärnänsaaresta pohjoiskoilliseen sijaitsevasta Vartijasaaresta Berghell löysi kärnäiittiä kalliopaljastumasta. Sen sijaan Lappajärven pohjoisimman lahden saarilta kärnäiittiä ei löytynyt lohkareina tai paljastumina.”

[13] Berghell H., 1921. Klimpgraniten på Grötberget i Vindala. En granitfråga inom Svensk-Österbottens östra gränsbygder. Arkiv för Svensk-Österbotten, Bd I. F. W. Unggrens boktryckeri, Vasa, 34 s.

Sivu 9, hyvin vapaasti suomentaen:

”Työmatkalla Kärnänsaaressa vuonna 1913 huomasin yllätyksekseni, että tämä porfyyri koostui nuoresta vulkaanisesta kivestä. Se todennäköisesti edustaa Suomen nuorinta pinnalle purkautunutta kivilajia.

Kun kerroin tästä filosofian maisteri Evald Odenwallille, joka on hyvin kiinnostunut luonnontieteistä, hän esitteli minulle Lappajärven syvyyskarttaa, jonka parissa hän oli työskennellyt, ja työskentelee edelleen. Siitä käy hyvin selväksi, kuinka luultavasti tuliperäisen kivilajin purkautumisen yhteydessä tämän järven pohjaan on syntynyt suuria siirroksia. Voimakas tuliperäinen toiminta on jatkunut geologisessa mielessä viime aikoihin saakka.”  

[14] Toisin kuin joskus mainitaan (esim. Lehtinen 1976, s. 23), Berghell ei tässä artikkelissaan käyttänyt nimitystä ”kärnäit”.

[15] “Klimpgranit” on Berghellin termi, “myhkygraniitti” taas esiintyy Laitakarin karttalehtiselostuksessa (1942, s. 28–30).

[16] Öhman 2017, s. 108–113.

[17] Laitakari A., 1942. Suomen geologinen yleiskartta – lehti B3 – Vaasa – Kivilajikartan selitys. Suomen geologinen toimikunta, Helsinki, 66 s.

[18] Laitakari 1942, s. 28.

[19] Autio 2006.

[20] Berghell 1921, s. 32: ”Min ändrade stådpunkt uppstod sommaren 1919 vid då företaget besök på Grötberget tillsammans med Sederholm, vid vilket tillfälle vi ingående diskuterade granit–metabasitspörsmålet.” Nykykäsitykset ja -terminologia Suomen graniittisten kivien ikäsuhteista eroavat melkoisesti sadan vuoden takaisista, joten Berghellin artikkelin tarkempi läpikäynti kiinnostanee lähinnä vain myhkygraniittitutkijoiksi aikovia.

[21] Laitakari 1942, s. 28.

[22] Kaikesta päätellen kyse lienee lähinnä metamorfisesta eikä magmaattisesta piirteestä. Alajärven puolella, hieman toista kilometriä Puskalankalliolta etelään sijaitsevalla Hallakalliolla on toinen pienempi myhkygraniittiesiintymä. Siitä Laitakari tai Berghell tosin eivät olleet tietoisia, joten tätä ulkonäöltään hieman vaatimattomampaa ja laajuudeltaan pienempää myhkygraniittiesiintymää ei tiettävästi ole tutkimuskirjallisuudessa käsitelty toistaiseksi laisinkaan.

Muokkaus 19.5.2020: Yhtenäisyyden vuoksi poistettu otsikosta sinne livenneet vuosiluvut (1913–1921, 1934).

Muokkaus 22.5.2020: Viimeisestä alaviitteestä ylimääräinen ä poistettu. Kiitämme tarkkanäköistä lukijaa.


Sarjan edelliset osat:

Lappajärven tutkimushistoria 1: Fellman, kalkkikivi ja järvimalmi

Lappajärven tutkimushistoria 2: Monitaituri H. J. Holmbergin porfyyri

Lappajärven tutkimushistoria 3: Lappajärven tutkimushistoria 3: Unohdettu Hammarström


Lappajärven tutkimushistorian selvitystyötä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto ja Oskar Öflunds Stiftelse rs.

2 kommenttia artikkeliin ”Lappajärven tutkimushistoria 4: Odenwall, Berghell ja uusi alku

  1. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 5: Ylioppilas Laitakari kesätöissä | Suomen Kraatterit

  2. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 6: Mäkisen kallioperäkartta ja kärnäiittianalyysi | Suomen Kraatterit

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s