Lappajärven tutkimushistoria 1: Fellman, kalkkikivi ja järvimalmi

English summary: Jakob Fellman (1795–1875) was a well-known Finnish naturalist, linguist and folklorist. He published the first books in Sámi language in Finland and studied the flora and fauna of not only Finnish Lapland but also of northern Norway and Kola peninsula while serving as a vicar in Inari and Utsjoki. Due to health reasons he moved south and became the vicar of Lappajärvi in 1832. He was a lousy preacher, but he eagerly developed farming methods and had several economic ventures in the Lappajärvi area. He was the first to identify the Vimpeli limestone deposits and started quarrying the deposit for fertilizer. The Vimpeli limestone quarry is still in production. He also produced iron from limonite raised from the bottom of the lake Lappajärvi.

Fellman naturally had no knowledge of the impact structure, and there are apparently no records of him paying any particular attention to the impact melt rock kärnäite. However, he certainly must have been well aware of it, because he was farming on the island of Kärnä where boulders of kärnäite are very frequent. Nevertheless, Fellman was the first scientist to study the geology of Lappajärvi in detail, albeit from an economic standpoint.
Sincerely, Teemu

Taustahuomautus: Olen hiljalleen kasaillut raporttia Lappajärven tutkimushistoriasta. Se valmistuu myöhemmin tänä vuonna. Ajattelin lisäillä näitä raportin osasia myös vähin erin tänne blogin puolelle. Kun tämä blogiformaatti on toinen kuin alkuperäinen (ja lopullinen) esitysmuoto, eikä esimerkiksi raportissa tarjolla olevaa taustaa ole täällä esitettynä, voi teksti paikoin tuntua hieman normaaliakin levottomammalta, mutta olettaisin kyllä kunkin osion pääidean käyvän selväksi. Suurissa puitteissa nämä jutut tulevat likimain tutkimushistorian mukaan kronologisessa järjestyksessä, mutta poikkeuksiakin tulee, riippuen osioiden valmistumisesta suunnilleen käyttökelpoiseen muotoon. Lisäksi joissain osioissa on syytä yhdistää pidempiä ajanjaksoja saman otsikon alle. Tekstit on alkujaan kirjoitettu Wordillä, jossa käytän alaviitteitä, eivätkä ne ihan ongelmitta käänny WordPressiin. Olisi kuitenkin turhan kova homma alkaa niitä värkkäämään uusiksi. Lähdeluettelo tulee löytymään vasta sitten lopullisesta raportista.

Lappajärven geologiaa kohtaan oli huomattavaa kiinnostusta jo ennen kuin törmäyssulakivi kärnäiitti kiinnitti tutkijoiden huomion. Kiinnostus ei kuitenkaan suoranaisesti liittynyt itse törmäyksen synnyttämiin kiviin tai kraatteriin, vaan alueen peruskallioon ja kraatteria täyttävän järven pohjan maaperään ja geokemiaan.

Rovaniemeläissyntyinen, Turussa ylioppilaaksi ja sittemmin papiksi opiskellut Jakob Fellman[1] (1795–1875) tunnetaan erityisesti ensimmäisten Suomessa julkaistujen saamenkielisten kirjojen tekijänä ja saamelaisen kansanperinteen ja mytologian tallentajana. Hän toimi Utsjoen ja Inarin kirkkoherrana vuodesta 1819 vuoteen 1832 saakka, jolloin hänet nimitettiin Lappajärven kirkkoherraksi. Etelä-Pohjanmaalle hän päätyi, koska Lapin ilmasto kävi sairaalloiselle Fellmanille turhan raskaaksi. Lappajärven kirkkoherran virassa rovasti Fellman toimi kuolemaansa saakka.

Kirkkoherra Jakob Fellman 1860-luvun lopulla.
Jakob Fellman, a scientist, an entreprenour and the vicar of Lappajärvi, pictured in the late 1860s.
Kuva/Photo: Museovirasto, HK10002:2531 (CC BY 4.0).


Paitsi pappi, kielentutkija ja kansatieteilijä, Fellman oli myös ansioitunut luonnontieteilijä. Hän tutki ja keräsi erityisesti Utsjoen, Inarin, Pohjois-Norjan sekä Kuolan niemimaan ja Vienan Karjalan kasveja, hyönteisiä, kaloja, matelijoita ja lintuja. Yrittipä hän ensimmäisenä Suomessa myös ajoittaa muinaisjäännöksiä. Fellman oli useiden ulkomaisten tieteellisten seurojen jäsen ja kirjeenvaihdossa lukuisten suomalaisten ja ulkolaisten tutkijoiden ja kulttuurivaikuttajien kanssa.[2]

Lappajärvellä Fellman tunnettiin heikkona saarnamiehenä, joka usein myös antoi saarnaamisen apulaistensa tehtäväksi.[3] Kotiseutuneuvos Väinö Oskari Tuomaalan (1916–1975) mukaan ”kerrotaan kokonaisen vuodenkin kuluneen hänen saarnainsa välillä.”[4] Kirkollisena toimijana hän vastusti kiivaasti alueella levinnyttä herännäisyyttä, mutta rovastintarkastuksessa vuonna 1847 ”Fellman sai ankaria nuhteita velttoudesta viranhoidossa”, sillä hänen seurakunnassaan esimerkiksi ”lukutaito ja kristinopin tieto olivat aivan lamassa.”[5]

Hän oli kuitenkin seudulla merkittävä ja ilmeisen pidettykin hahmo, sillä hän kohteli työntekijöitään, palvelusväkeään ja seudun köyhälistöä hyvin. Hän ei myöskään käyttänyt seurakunnan varoja pappilan rakennusten ylläpitoon, vaan kustansi kulut omista varoistaan. Hänen merkityksestään ja arvostuksestaan kielii sekin, että ”Fellmanin hautajaiset olivat suurenmoiset. Kaikista Lappajärveen kuuluvista 7 seurakunnasta oli joka talosta isäntä kutsuttu ja hautajaissaatossa lienee ollut noin 600 hevosta. Kaikki nämä lukuisat vieraat ruokittiin surutalossa.”[6]

Kalkkikivi

Eritoten ”kytörovasti” Fellman kuitenkin tunnettiin siitä, että hän oli kehittämässä Etelä-Pohjanmaan Järviseudun maanviljelystä ja orastavaa pienimuotoista teollisuutta. Näissä hankkeissa hänen geologinen tietämyksensä oli ensiarvoisen tärkeää.

Vimpelin kalkkikiviesiintymän löytämiseen johtanut tapahtuma on kerrottu useissa lähteissä[7] hieman eri vivahtein. Pastori Viljo Lampolan kirjoittamassa Lappajärven seurakunnan historiateoksessa vuodelta 1937 tarina kerrotaan lyhykäisesti näin:

“Kansa kertoo, että Fellman olisi kutsuttu ajamaan paholaista eräästä torpasta, jonka takkakivi yhä uudestaan savuten hajosi. Fellman havaitsi takan rakennetuksi kalkkikivestä, joka kuumettuaan veden vaikutuksesta hajosi. Hän oli käskenyt noutaa uuniin kivet koskesta, etsinyt kalkkipaikan ja rakentanut ensimmäisen uunin, joka ainakin v. 1931 vielä oli nähtävänä. Kalkkia hän kaupitteli ulommaksikin, esim. Ylistaron kirkonrakennukseen ostettiin kalkki häneltä.” [8]

Perimätiedon mukaan “Kalkki-Jaakko” Fellmanin ensimmäinen uuni saattaa edelleen olla nähtävissä,[9] joskaan täysin varma uunin tunnistus ei tiettävästi ole. Fellman paitsi möi tuottamaansa kalkkia, myös tietysti käytti sitä itsekin maanparannusaineena pelloillaan, joita sijaitsi paitsi Kärnänsaaressa, myös esimerkiksi Alajärvellä.[10]

Rovastin eli Fellmanin uuni saattaa olla alkuperäinen Kalkki-Jaakko Fellmanin itsensä rakennuttama kalkkiuuni. Vahvistamattomien tarinoiden mukaan Fellmanin uuni olisi kuitenkin tuhoutunut kalkkilouhoksen laajentumisen yhteydessä. Kuvassa uuni syksyn 2017 aika murheellisessa asussaan. Vähänkään syrjemmässä olevat uunit metsittyvät pahoin, lähempänä ns. sivistystä olevia käytetään kaatopaikkoina. Vimpelin kalkkikivialueen ainutlaatuista geologis-historiallista kulttuuriperintöä soisi kunnioitettavan hieman enemmän.
”Fellman’s kiln” may (or may not?) be one of the original lime kilns built by Jakob Fellman. Kuva/Photo: T. Öhman.


Fellmanin kalkinpoltto kytkeytyy myös kraatterin reunan komeimman kohdan, eli Alajärven Pyhävuoren rikkaaseen mytologiaan.[11] Maineikkaat, Pyhävuoren peikkoinakin tunnetut Pyhävuoren pirut nimittäin kaikenlaisen muun kiusanteon ohella “olivat uhanneet vetää Lappajärven papin kalkkiruukin Poikkijokeen.”[12] Fellman ei tällaista menoa suvainnut, vaan päätti häätää pirut:

“Tultuaan rovasti luki piruille kovat sanat. Nämä alkoivat itkeä ja parkua pyytäen saada mennä Pyhävuoreen. Pappi ei luvannut. Silloin pirujen vanhin oli esittänyt Simpsiönvuorta. Mutta rovasti määräsi kiroten paholaiset menemään vesisuonia pitkin Ruotsin puolelle. Itkien ja parkuen pirut tottelivat pappia. Poikkijokiset pääsivät täten rauhaan.”[13]

Kalkinpoltto oli alueen asukkaille merkittävä sivuelinkeino, joka oli suurimmillaan sotien jälkeen. Tuotantostrategiansa ja menetelmiensä puolesta kalkinpoltto säilytti Vimpelin kalkkikivialueella perinteisen talonpoikaisen luonteensa 1950-luvulle saakka. Kestoltaan ja laajuudeltaan tätä on pidetty Suomessa ainutlaatuisena ilmiönä,[14] joten Vimpelin kalkkiuunit ovat paitsi alueellisesti, myös valtakunnallisesti arvokasta geologista kulttuuriperintöä. Viimeksi kalkkia on Vimpelissä poltettu perinteisin menetelmin näytösluonteisesti 1970-luvun lopulla, kahdesti 1990-luvun alussa, sekä elokuussa 2019.[15]

Teollisessa mittakaavassa kalkkikiven louhinta ja jauhatus alkoi Vimpelissä vuonna 1949,[16] mikä lopulta johti talonpoikaisen kalkkiperinteen loppumiseen. Kotakankaan louhos oli toiminnassa vuosina 1934–1962, edelleen Nordkalk Oy Ab:n maanparannuskalkin tuotannossa oleva Ryytimaan louhos puolestaan vuodesta 1962 alkaen. Viimeisin on vuonna 1992 avattu Vesterbackan louhos.[17]

Järvimalmi

Kalkkikiviesiintymän tunnistaminen ja taloudellinen hyödyntäminen ei suinkaan ollut Jakob Fellmanin ainoa merkittävä geologinen hanke Lappajärven seudulla. Hänen nimensä nimittäin liittyy tiiviisti myös järvimalmin hyödyntämiseen. Järvimalmia oli Järviseudulla käytetty jo ennen Fellmania, sillä Kortesjärven Purmojärvelle Purmojoen varteen rakennettiin Haagan eli Hagan eli Hakalan eli Rantalan harkkohytti vuonna 1825.[18] Siellä käytettiin raaka-aineena paitsi paikallista järvi- ja suomalmia, myös Lappajärven järvimalmia, jota nostettiin Lappajärvestä lähinnä talvisin, mahdollisesti Kärnänsaaren ympäristöstä.[19]   

Raudan tuotanto Purmojärvellä oli kuitenkin melko vaatimatonta: esimerkiksi vuonna 1834 se tuotti noin 500 leiviskää eli noin 4250 kg rautaa, ja vuonna 1852 oli maaherra todennut, että “laitoksen täydellisen rappion vuoksi ei moneen vuoteen ole rautaa valmistettu.”[20] Tästä huolimatta Fellman poikineen osti Rantalan harkkohytin vuonna 1856. Jo tätä ennen Fellmanilla oli tiettävästi ollut kaksi harkkohyttiä Kärnänsalmen rannalla ja yksi Alajärvellä. Kovin suurta taloudellista menestystä näistä ei kuitenkaan ilmeisesti tullut, sillä vuodelta 1859 on maininta, jonka mukaan “pienempi rautavasara on Lappajärven pitäjässä raaka-aineen ja varaston puutteessa ollut hiljaa”. Vuonna 1865 puolestaan on kirjattu, että “Fellmannille kuuluneet kaksi kalkkilouhimoa ja Kortesjärven rautasulatto eivät ole olleet käynnissä.”[21]

Tätä taustaa vasten tuntuukin hyvin erikoiselta, että Lappajärven järvimalmia olisi riittänyt erittäin suuria määriä Isonkyrön Orisbergin ruukkiin vietäväksi: ”Patruuna L. M. Björkenheim ajatti ainakin vuonna 1855 Lappajärven malmia 400–500 tonnia päivässä ruukin tarpeisiin.”[22] Noin valtava päivittäinen määrä järvimalmia vaikuttaa täysin mahdottomalta. Tässä yhteydessä onkin syytä epäillä jossain vaiheessa tarinan kerrontaa tapahtunutta huomattavaa suuruusluokkavirhettä, sillä järvimalmin päätuotantoalueella itäisessä Suomessa parhaista järvistä nostettiin 1800-luvun loppupuolella järvimalmia joitain satoja tonneja vuodessa.[23] Ehkäpä historiantutkimus vielä jossain vaiheessa selvittää asian oikean laidan. Joka tapauksessa selvää on, että Lappajärven kraatterilla – järvi ja sen pohjalle saostuneet järvimalmit kun sijaitsevat kraatterin sisällä – oli vähintäänkin paikallista taloudellista merkitystä jo 1850-luvulla.



Lappajärven tutkimushistorian selvitystyötä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto ja Oskar Öflunds Stiftelse rs.

5 kommenttia artikkeliin ”Lappajärven tutkimushistoria 1: Fellman, kalkkikivi ja järvimalmi

  1. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 2: Monitaituri H. J. Holmbergin porfyyri | Suomen Kraatterit

  2. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 3: Unohdettu Hammarström | Suomen Kraatterit

  3. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 4: Odenwall, Berghell ja uusi alku (1913–1921, 1934) | Suomen Kraatterit

  4. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 5: Ylioppilas Laitakari kesätöissä | Suomen Kraatterit

  5. Paluuviite: Lappajärven tutkimushistoria 6: Mäkisen kallioperäkartta ja kärnäiittianalyysi | Suomen Kraatterit

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s